tiistai 12. marraskuuta 2013

!! Hurraa! Sporttaillaan 1v. !!

Ohhoh, vuosi on mennyt, kun aloitin tämän blogin pitämisen. Ajattelin, että kirjoittelen muutamalle ihmisille, lähinnä itselleni, tekstejä muistoksi. Mutta vuoden mittaan blogini onkin täyttynyt toinen toistaan ihanimmista lukijoista, ja ikäänkuin blogi on saanut syvemmän merkityksen. On aivan ihanaa jakaa asioita ihmisten kanssa, jotka ovat aidosti niistä innostuneita. On myös tärkeää keskustella aiheista, joista kaikki eivät ole samaa mieltä. Tällöin saa arvokasta tietoa muilta, ja voi laajentaa omia näkemyksiään.

Mun blogissani on aktiiviset lukijat, ja tahdon erityisesti kiittää teitä kaikkia siitä! Mikään ei ole parempaa kuin huomata, että oma teksti on herättänyt ajatuksia toisissa ihmisissä. Kiitos, kun jaatte ajatuksenne mun kanssani, tuolla kommenttiboksissa.Tämä koko postaus on yksi cliché, mutta tahdon vielä sanoa, että ilman teitä tää blogi tuskin olisi samanlainen! Toivottavasti juttuni aktivoivat teidät jatkossakin!


Nyt tahtoisin palkita teidät, ja siksi olenkin päättänyt laittaa pystyyn synttäriarvonnan!! Palkintona on (ei kenenkään sponssaama, vaan itse kaupasta haettu) Stadiumin heijastinliivi. Tämä siksi, että toivon jokaisen kiinnittävän ulkoillessaan huomiota näkyvyyteen! Käytättehän heijastimia!!! Ja Stadium siksi, että se on mielestäni oikein hyvä urheilukauppa täällä Suomessa.

Osallistut arvontaan, kun jätät kommentin tämän postauksen alle, jossa kerrot, miksi luet blogiani päivästä toiseen ja minkälaisia juttuja kaipaisit lisää (vastaa etenkin tähän toiseen!). Arvonta-aikaa on viikko, eli arvonta päättyy 19.11 klo 24. Ensi viikon keskiviikkona arvon voittajan! Jätäthän kommenttiisi sähköpostiosoitteen, mikäli en näe muuten yhteystietojasi.

Onnea arvontaan kaikille!

19 kommenttia:

  1. Onpa loistava palkinto kaikin puolin! Todella tarpeellinen olisi kaikille ulkoilijoille näillä keleillä. Luen blogiasi koska harrastuksemme ovat aika samantapaisia ja pidän siitä että sinulla on reipas tapa treenata ja kirjoittaa, mutta kuitenkin terve järki mukana sporttailuissa ja ruokailuissa.

    Juttutoiveena voisi olla erilaisten treenipaikkojen (eri kuntosalit tai liikuntakeskukset tms.) vertailua tai jos sulla olisi heittää hyviä sporttilomavinkkejä. Ja tietysti aina kaikki juoksuun liittyvä kiinnostaa, se voi olla mitä vain, jotain teknistä hifistelyä, varusteuutuuksia, lenkkikokemuksia, kisatarinoita, kisavinkkejä... :)

    Onnittelut yksivuotiaalle blogille, jatka vaan samalla hyvällä ja positiivisella tyylillä!

    VastaaPoista
  2. ONNEA Blogin vuosipäivästä!!! :) Hieno juttu! Miten mä olin jotenkin ajatellut, että oot pitänyt tätä blogia jo paaaljon pidempään? :) Tykkään tosi paljon lukea sun treenijutuista, joten jatka samaan malliin vaan. Sulla on kiva kirjoitustyyli ja mielenkiintoisia pointteja ja tykkään siitä, että ollaan aika samoilla (terveillä) linjoilla liikunnan ja syömisten suhteen, ei pelkkää maitorahkaa, protskujauheita ja kiristelyitä! ;) Juttutoiveena voisi olla vaikkapa maratoniin liittyviä tekstejä :)

    VastaaPoista
  3. Heh, en ehkä kuulu näihin kovin "aktiivisiin" lukijoihin: käyn kyllä päivittäin lukemassa mutta kommentoida en ole tainnut kuin kerran :D
    Aloin lukea blogiasi vasta tänä kesänä vaikka toki aiemminkin tiesin, että tätä pidät. Aiemmin ei vain urheilujutut olleet mitenkään "minua" tai kovin kiinnostavia. Juoksuinnostuksen myötä tuli sitten kuitenkin kaiveltua tämä esiin ja nyt tosiaan tulee päivittäin bongailtua, olisiko uutta postausta :D

    Kiinnostavimpia juttuja ovat tietenkin kaikki suunnistukseen liittyvät ja siitä kuulen mielelläni vaikka kuinka paljon lisääkin! :D Lisäksi tykkään kaikista sellaisista laajemmista postauksista. Toki "päivän treeni" -tyyppisiäkin juttuja on kiva lukea, mutta tykkään erityisesti hieman laajemmista ja syvemmin tiettyyn juttuun keskittyvistä asioista. Erityisesti varustejutut kiinnostaisi. Muistan, että olet ainakin esitellyt kaikki urheiluvaatteesi, mutta olisi mielenkiintoista kuulla vaikkapa miten pukeudut lenkille eri keleillä, jne., itsellä kun on välillä ihan 3v olo asua valitessa ("äitiiii mitä mä laitan päälle") :D Ja tekniset härpäkkeet kiinnostaa myös, ois jonkinlainen gps-systeemi harkinnassa Jukolaan kun arvelen että pelkällä kännyllä ei pärjää, mutta en toki tiedä onko sullakaan näistä mitään tietoa :D

    Onnea vain 1-vuotiaalle blogille :))

    VastaaPoista
  4. Oot ihastuttava, aito ja urheilullinen bloggaaja. Tykkään tyylistäsi kirjoittaa.. ja toki nämä urheilulliset aiheet kiinnostavat samanhenkistä bloggaajaa. :)

    Vaikka ilmeisesti oletkin rajannut tekstisi vain sporttiaiheisiin, mielelläni lukisin välillä muustakin välillä? Uskon, että sinulla olisi paljon sanottavaa myös muunlaisista aiheista.. toki ymmärrän jos haluat pysytellä vain tietyn aihealueen sisällä.

    Mutta Onnea vuosipäivästä! Palkinto on todella hyvä, koska nyt ei nimittäin jalankulkijoita eikä pyöräilijöitä nää sitten ollenkaan.

    VastaaPoista
  5. Sulla on kiva, voisiko sanoa ystävällinen tyyli kirjoittaa :) Tänne on myös helppo kommentoida, tuntee olevansa tervetullut, jos nyt noin voi sanoa. Ja pääaihe, juoksu, kiinnostaa luonnollisesti kans :)

    Mua kiinnostaisi sun "juoksutarina". Mistä se kipinä lähti, ja kuinka oot kehittynyt noin hyväksi maratoonariksi kuin nyt olet? Tarinastasi voisi löytyä vaikka jotain opittavaa ;)

    Onnea vielä 1-vuotiaalle blogille! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea 1-vuotiaalle!
    Tykkään sun maanläheisestä tyylistä kirjottaa elämän pienistä ja isoista iloista.

    VastaaPoista
  7. Osallistun arvontaan :).

    Sulla on kiva tyyli kirjoittaa ja varsinkin juoksujutut kiinnostaa. Itsellä se juokseminen tuppaa jäämään kaiken muun liikunnan varjoon, joten sun blogista käyn etsimässä inspiraatiota mm. siihen! :)

    -marru-
    http://komiantahare.blogspot.fi/
    marru@netikka.fi

    VastaaPoista
  8. Onnea blogille, sulla on kyllä aivan ihana blogi, kuuluu mun suosikkeihin :)

    Itsehän aloin tätä alunperin seuraamaan, koska tuttujen ihmisten blogeja on kiva lukea :) Mutta on tässä nyt paljon enemmän muutakin! Musta sulta tulee tosi monipuolisia ja mielenkiintosia postauksia! Ja on tosi kiva lukea juoksusta kokeneemman juoksijan kirjottamana, mutta sun tekstistä kuitenkaan ei korostu mikään liika hifistely vaan se juoksunilo :)
    Ja sun kanssa on hyvä vaihtaa mielipiteitä kommenttiboksissa, koska osaat kommentoida siten että et suutu vaan osaat keskustella järkevästi aiheestakin mistä ollaan erimieltä :)

    Tosi kiva palkinto! Itse aina mökillä juostessa kyllä laitan pimeän aikaan heijastinliivit (kun mökillä on sellaset) ja otsalampun et autoilijat näkee ku joutuu juoksemaan autotiellä. Kaupunkiinkin tollaset ois kätevät, koska eihän juoksijoita sielläkään pimeällä kunnolla erota.

    VastaaPoista
  9. Onnea yksivuotiaalle! Mukana ollaan arvonnassa!

    Alunperin aloin seurata blogiasi varmaan juoksujuttujen takia. Tykästyin heti myös sun fiksuun asenteeseen liikuntaa ja ylipäänsä elämää kohtaan. :) Nykyäänhän täällä tulee vierailtua useasti. :)

    Ai mistä haluaisin lukea? Hmm.. En mä ole varsinaisesti kaivannut mitään, oon tykännyt näistä jutuista, mistä olet kirjoittanut. Musta on kivaa lukea ihmisten tavallisesta arjesta, sitähän tämä elämä pääasiassa on. Joku päivä kanssani -postaus ehkä?

    VastaaPoista
  10. Onnea yksivuotiaalle ♥

    Mua on alusta asti kiehtonut sun asenteesi liikuntaa kohtaan. Et ota asioita liian vakavasti, vaan teet sitä mistä oikeasti nautit. Et stressaa siitä, jos joku lenkki jää viikon aikana juoksematta ja kiinnostaakin ennemmin lähteä suunnistamaan. Niin sen pitäisikin mennä: pitää tehdä sitä, mistä tykkää. Eikä tehdä jotain vain siksi, että niin mukamas pitää tehdä.

    Tykkään myös sun blogisi monipuolisuudesta. Juttuja löytyy laidasta laitaan ja aina jutut on mielenkiintoisia - ehkä siihen vaikuttaa myös se, miten kirjotat. Tykkään sun tavastasi kertoa asioita :)

    Joku aiemmista kommentoijista toivoi "juoksutarinaa" ja mua kiinnostais sellainen myös :)

    Ps. mahtava palkinto ♥

    VastaaPoista
  11. Jeee, onnea synttäreistä! :) Ollaan näköjään perustettu blogimme ihan samoihin aikoihin viime vuonna :)

    Mä tykkään lukea sun juttuja, koska niiden maanläheisyys ja "tavallisuus" iskee muhun. Ja tämä on tosiaan kohteliaisuus! :) Just niin kuin Mariliikin sanoi eli sä et pingota etkä tee niin kuin kaikki muut vaan just niin kuin itse haluat. Tykkään erityisesti sun juoksuun liittyvistä postauksista - yllätys, yllätys ;)

    Ja palkinto on ihan mahtava - tuollainen liivi kun olisi tarkoitus itselle hommata, joten mielelläni vastaanottaisin sen tästä arvonnasta ;)

    VastaaPoista
  12. Hitsi yritin odotella, että olisin 11. kommentoija, koska sillä numerolla voittaa varmasti, mutta Suvi ehtikin ensin ;) Mutta hurjasti, PALJON ONNEA 1 - vuotiaalle blogille! Onneksi jaksat kirjoittaa, sillä blogisi on ehdottomasti lemppareitani :) Taisin löytää tänne viime talvena jonkun Dream,Run & Enjoy - blogiin jättämäsi kommentin kautta, kun etsin uusia juoksublogeja inspiraationi lähteeksi. Ja onneksi löysin tänne! Kun oli vielä se hauska sattumakin, että kuvista tunnistin meidän käyvän samalla salilla, ja nyt mulla on uusi treenikaveri. Huippua <3

    Mä toivon paljon postauksia sun valmistautumisesta kohti ekaa triathlonia, sitten kun sen aika koittaa :) Sun maratonvalmistautumista oli tosi mielenkiintoista seurata viime keväänä!

    VastaaPoista
  13. Onnea 1 vuotiaalle!

    Pirteä blogi, vielä ehkä enemmän ihan perustreenifilosofiastasi olisi kiva lukea :D

    VastaaPoista
  14. No, tykkään sun blogista ja skis luen. =) Lisää kaipaan aina ja joka paikassa kuvia.

    VastaaPoista
  15. Paljon onnea yksivuotiaalle! On ollut jännä huomata että tosi moni blogi jota seuraan on aloittanut viime vuonna, ihan kuten itsekin.

    Kirjoitat mukaansatempaavasti lajeista ja harjoitteista jotka itseänikin kiinnostavat. Minusta kiinnostavimpia ovat treenaajat jotka tuntuvat hakevan enemmän jonkinlaista sisäistä voimaa ja hyvää oloa kuin jotain ylimaallista fitness-elämää ja mun mielestä kuulut selkeästi siihen porukkaa. Siis tohon ekaan :D

    Toivottavasti toinenkin vuosi on täynnä yhtä hyviä bloggauksia, suuria tunteita ja elämyksiä liikunnan parissa!

    VastaaPoista
  16. Onnea!
    Tykkään blogisi selkeydestä ja kiinnostavista jutuista.
    Kuvia voisi olla enemmänkin.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  17. Voi onnea Hanna sulle ja blogillesi! Tää blogi on kyllä ihanan aito ja monipuolinen. Monipuolinen ihan jo senkin takia, että sulla noita urheilulajeja tuntuu löytyvän vaikka muille jakaa :) Juoksujutut tietysti kiinnostaa aina, mutta on myös mielenkiintoista lukea noista itselle oudommistakin lajeista, kuten esimerkiksi suunnistuksesta. Ja sanon taas kymmenennen kerran senkin, että sun suhtautuminen ruokaan on edelleen ihanan rentoa ja ne ruokakuvat saa vatsan murisemaan vaativasti ;) Jatka ihmeessä just tähän malliin!

    VastaaPoista
  18. Luen blogiasi, koska kirjoittelet niin mukavan monipuolisesti sekä liikunnasta että muusta elämästäkin. Ja tekstien kautta välittyvä asenteesi on ihailtavan rento. Tykkään blogistasi tällaisena, mutta jos joku aiheidea pitäisi keksiä, niin kerro vielä enemmän käyttämistäsi varusteista.

    VastaaPoista
  19. Löysin blogiisi vasta hetki sitten, ainakaan vielä en osaa sanoa mitään mitä toivoisin lisää. Vaikuttaa oikein kiinnostavalta blogilta näin. Osaat kirjoittaa järkevästi ja rennosti.
    -minttu47-
    minttu47[at]gmail.com

    VastaaPoista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)